Aleksanterin mahtikirja.


Vaaleissa äänestäjillä ei ole velvollisuuksia

Sosiaalisesta mediasta voi usein lukea, että ihmiset kokevat suorittavansa jonkin sankariteon kun käyvät äänestämässä. Hiljattain minulle postitettiin äänestyslappu. Siinä luki: ”Ilmoitus äänioikeudesta presidentinvaaleissa”. Suosittelen lukemaan tarkemmin. Kyse on nimenomaan oikeudesta, ei velvollisuudesta. Jos haluatte kokea miltä velvollisuuden suorittaminen Suomessa tuntuu, syntykää mieheksi.

Kukaan suomalainen äänioikeutettu ei ole velvoitettu äänestämään. Äänestäminen on vapaaehtoista vaikkakin suotavaa. Mikäli kokee, että mitään sopivaa ehdokasta ole, voi äänestämättömyydellä olla ottamatta kokonaan kantaa vaalitulokseen ja siirtää valtaa äänestäville.

Vaalivelvollisuus

Ei näin!

Ihmiset haluavat tehdä jotain merkittävää ja olla ikään kuin mukana päätöksenteossa. Tietysti tästä pitää kertoa kaikille, jotta kaverit ja tutut tietäisivät kuinka hyvä ihminen olet ja voivat yhtyä siihen painamalla ”Tykkää” nappia. Osa kommenteista on kirjoitettu provosoivasti ”Haters gonna hate” -taktiikalla, jossa herätellään nukkuvien puoluetta joko äänestämään tai keskustelemaan äänestämisen tärkeydestä. Kävin itsekin tällaisen keskustelun eduskuntavaalien alla ja kun sain vasta-argumenttina ”Jos kukaan ei äänestäisi, eduskuntaa ei valittaisi”, luovutin säästääkseni omia aivosoluja.

Monesti kuulee argumentteja, että ”mikään ehdokas ei ole sopiva”. Tämä ei ole mikään syy jättää äänestämättä sillä aina voi valita sen ehdokkaan, jonka mielipiteet yhtyvät omiesi kanssa eniten. Se on sitten pois siltä, kenen ideologian kanssa on eniten ristiriitaisuuksia.

Toinen pointti mikä minua usein hämmentää on äänestäjien salamyhkäisyys. Kun uteliaisuuttani kysyn ”Ketä äänestit?” saan usein vastaukseksi ”Vaalisalaisuus, en kerro”. En voi ymmärtää, miksi oman mielipiteen tuominen pitää salata ikään kuin velvollisuutena. Suomen laissa on säädetty oikeus pitää tämä tieto itsellään, mutta kyseessä on vain oikeus, jonka monet tulkitsevat velvollisuudeksi. Iltalehti.fi:ssä  presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen vaalipäivänä oli etusivulla otsikko ”Timo Soini äänesti Timo Soinia”. Hymyilin ääneen.

Timo Soini äänestämässä Timo Soinia