Aleksanterin mahtikirja.


Luennoitsijoiden prujumonopoli

Usealla Aallon kurssilla kirjallinen opetusmateriaali myydään oppilaalle kurssin yhteydessä. Jo ilmoittautumisvaiheessa webOodissa on mahdollisuus tilata kurssiin liittyvät prujut.  Hintaa kertyy yleensä pari kymppiä. Sikäli kätevää, kun oppimateriaalia ei tarvitse lähteä erikseen metsästämään.

Rasitusopin käsikirja lujuusopin lukijoille

Miksi kissa on ketterämpi kuin norsu? Klikkaa isommaksi

Mutta. Materiaalin luoja on yleensä se henkilö, joka sitä aktiivisesti markkinoi: luennoitsija. Materiaalille ei yleensä ole vaihtoehtoisia julkaisuja ja vaikka olisikin, ei niitä mainita kurssihenkilökunnan toimesta.

Mielestäni sellaisessa käytännössä, jossa luennoitsija käyttää valtaansa kurssimateriaalin valinnassa ja suosii omaa tekstiään on joitakin ongelmia:

Hyvä esimerkki heikkolaatuisesta kurssimateriaalista, johon koko kurssi pohjaantuu laskareita, tenttikysymyksiä sekä luentoja myöten on Kari Santaojan kirjoittama teos, joka on oppilaiden keskuudessa saanut melkeinpä legendan maineen. Kyseisestä kirjasta löytyy esimerkiksi luku jota ei ole kirjoitettu, selitys sille miksi kissa on ketterämpi kuin norsu ja hakemisto, joka 200-sivuisessa tietokirjassa loistaa poissaolollaan. Lisäksi monilla kursseilla on käytössä vain yhdellä niitillä kasaan lyöty pino A4:sia, jotka hajoavat ennen kurssin loppua. Näin vältytään turhalta kierrätykseltä opiskelijoiden kesken ja saadaan uusille oppilaille myytyä sama materiaali toistamiseen.

28. luku jota ei ole vielä kirjoitettu

Luku jota ei ole vielä kirjoitettu. Klikkaa isommaksi

En tietenkään väitä, etteikö luennoitsija olisi oman alansa ekspertti ja jotenkin epäpätevä tuottamaan kurssikirjallisuutta, mutta haluaisin myös nähdä vaihtoehtoisia julkaisuja kurssikirjallisuudelle. Näin saadaan aikaiseksi tervettä kilpailua, joka ajaa opiskelijan etua tarjoten laadukasta informaatiota. Lujuusopin kurssilla nopassa oli listattuna muitakin vaihtoehtoja kuin Santaojan kirjoittama opus, mutta käytännössä kurssi pohjautui nimenomaan kirjaan ”Rasitusopin käsikirja lujuusopin lukijoille” esimerkkejä myöten.

Lue myös edellinen Aalto-avautuminen verkkopalveluista