Aleksanterin mahtikirja.


En tykkää klubeista, eikä kuuluisi sinunkaan

Helsingissä toimii kymmeniä yökerhoja. Kaikki nämä paikat toteuttavat samaa kaavaa, yrittämättä erottua toisistaan. Tarjonta on lähinnä kovaa musiikkia, yksi tuoli per 10 asiakasta, kalliita juomia nuhjuisista tuopeista sekä korvat verelle jumputtavaa meteliä.

Klubikokemus alkaa jonottamisella mahdollisesti sateessa tai kylmässä, koska yleensä käytössä on vain yksi kassa. Asiakastulva tuntuu tulevan joka perjantai yllätyksenä. Jonossa on tietysti aina niitä, ketkä kuvittelevat tuntevansa paikan omistajan tai kokevat olevan onnekkaita sinä iltana ja toivovan portsarin päästävän heidät sisälle jos heidän kaverinsa on jo sisällä.

Kun vihdoin pääset ovelle, portsari tuntuu pitävän sinua valmiiksi rikollisena tai ainakin jonkinlaisena häirikkönä. Jos sinulla on jonottamisen jälkeen yhtään hyvää mieltä jäljellä portsari pitää huolta sen rippeistä. Henkkareita pyöritellään pidempään kuin Pohjois-Korean passitarkastuksessa. Tiedän monia, jotka on jätetty tämän jonottamisen jälkeen ulkopuolelle OMILLA HENKKAREILLA “koska eivät näytä samalta kuin kuvassa”.

 

Jos olet kanssani samaa mieltä, niin miksi sitten löydät itsesi aina samasta jonosta vaikka joka kerta yrität uskotella itsellesi vihaavasi klubeja?

 

Tervetuloa

Syitä on kaksi

 

1) Sosiaalinen paine

Kun puhutaan niin kutsutusta juhlimisesta, kaverit ohjaavat elämääsi. Sinulla voi olla ihmissuhdekontakteja klubilla tai olet muuten vain erehtynyt “Mä haluun tanssii” -porukan mukaan. Yleensä tällä tanssimisella viitataan päättömään pomppimiseen isossa ihmistungoksessa. Kuitenkin, jonottamisesi on kytkeytynyt johonkin toiseen ihmiseen ja annat hänen päättää mihin menet vaikket itse sitä halua. Ihminen on luonteeltaan laumaeläin ja lauman ulkopuolelle jättäytyminen koetaan merkkinä heikkoudesta. Harva haluaa jäädä pois ja myöhemmin kuulla, kuinka tylsä olet.

 

2) Olet ostanut pääsylipun “erikoiseen” tapahtumaan

Lopulta huomaat sen olevan vain samanlainen klubitapahtuma kun mikä tahansa muukin. Tapahtumaa voidaan ovelasti mainostaa maineikkailla esiintyjillä. “Vain tänään – BändiJostaEtOleKoskaanKuullut”. Yleinen kusetusmetodi on myydä ensiksi asiakkaalle pääsylippu ja siihen päälle narikka, vaikkei siihen ole mitään jätettävää ”tää ny on vaa tällainen käytäntö”.

 

Päästyäsi klubille, suuntaat tiskille ja mahdollisesti saat huudettua tilauksesi.  Hinta on samaa luokkaa kuin Michelin-ravintolassa. Lattia on niin tahmainen oksennuksesta ja kaatuneista juomista, että voisit yhtä hyvin kävellä katossa. Monet ovat myös ymmärtäneet käsitteen käymälä väärin: he kokevat, että koko huone on varattu omien tarpeiden tyydyttämiselle.

Edellä olevaa ei tule suinkaan sekoittaa oikeisiin baareihin. Oikeissa baareissa voit tilata huutamatta, istua, olla rennosti. Näiden hinnat ovat monesti klubeihin verrattuna edullisempia. Laskin huvikseni, että ALE-pubissa maksan kahdesta oluesta, sisäänpääsystä, narikasta enemmän kuin hotelli Tornin näköalabaarissa.  Torni on monen mielestä ”kallis paikka, jossa viihtyvät vain snobit”. Itse käyn Tornissa useasti ihan vaan nauttimassa maisemista ja siitä, että vierustoveri ei oksenna päälle.